TILAN HISTORIAA
Someron
Salkolan kylän maita on viljelty ja laidunnettu satoja vuosia.
Heikkilän rakennukset seisovat vanhalla kyläntontilla,
jolla ennen oli taloja neljä rivissä. Muutamaan kymmeneen
vuoteen ei paikalla ole enää ollut muita vanhoja
asuinrakennuksia kuin vuoden 1916 tienoilla rakennettu hirsirunkoinen
Heikkilän talo. Osa pihapiirin muista rakennuksista on
oletettavasti vielä vanhempaa perua.
Talon rakennutti
aikanaan Forssa-yhtiö. Siitä tehtiin iso ja tukeva, sillä
taloon oli määrä majoittaa suurperheen lisäksi
metsätyömiehiä, joita kylään saapui
talvisille hakkuille ja puunajoon.
20-luvulla talon
salissa toimi kylän ensimmäinen kansakoulu ja salin
viereisen kamarin sai opettaja-neiti asunnokseen. 1940 ja
1950-luvuilla salissa käytiin kauppaa. Tammen kauppaliike
Forssasta oli vuokrannut tilat kyläkaupan käyttöön
ja kaupanhoitajan työsuhdeasunnnoksi annettiin opettajaneidin
entinen kamari.
2000-luvulla talo
remontoitiin perin pohjin ja siihen tehtiin kahvihuoneen ja kahden
vierashuoneen kokoinen laajennus. Samoihin aikoihin tilasta tuli
luomutila, jossa maa- ja metsätyöt tehdään
hevosella perinteisin menetelmin. Puutarhan antimista nautitaan
omassa pöydässä ja niittyjen herkkuheinillä
elävät eläinystävämme.
|